Törmäsin ajankohtaiseen uutiseen, joka sai minut ihmettelemään ihmisten käyttäytymistä. Mies oli mennyt tiikeriaitaukseen, kuvannut siellä videota ja joutunut tiikerin hyökkäyksen kohteeksi. Lopputulos oli kohtalokas. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kuinka typerä ihminen voi olla. Ilkeästi ajateltu, varsinkin kun ihminen on menettänyt henkensä, mutta en oikein osaa asiaa muutenkaan ajatella. Miksi ihmeessä kukaan menee vapaaehtoisesti paikkaan, jossa vastassa voi olla hengenvaarallinen petoeläin?

Tapaus sai minut miettimään laajemminkin sitä, kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään saadakseen huomiota sosiaalisessa mediassa. Videoita tehdään mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja tilanteissa. Kiipeillään korkeiden rakennusten katoilla, roikutaan jyrkänteiden reunoilla, mennään vaarallisten eläinten lähelle ja tehdään liikenteessä temppuja, joissa ei vaaranneta pelkästään omaa vaan myös muiden henki. Kaiken tämän keskellä on usein kamera, jolla tapahtumat tallennetaan muiden katsottavaksi.

En tietenkään väitä, että jokaisen vaarallisen tempun taustalla olisi sosiaalinen media. Ihmiset ovat ottaneet järjettömiä riskejä kauan ennen internetin keksimistäkin. Mutta nykyään riskinotolle on olemassa aivan uudenlainen yleisö. Enää ei tarvitse tehdä vaikutusta vain paikalla oleviin kavereihin, sillä onnistunut video voi levitä hetkessä miljoonien ihmisten nähtäväksi. Samalla tekijä voi saada tuhansia uusia seuraajia ja valtavan määrän huomiota.

Aloin miettiä, onko kukaan tutkinut, kuinka paljon ihmisiä kuolee vuosittain nimenomaan sosiaaliseen mediaan tehtävän materiaalin vuoksi. Yllätyin hieman siitä, että asiaa on todella tutkittu, vaikka mitään kattavaa maailmanlaajuista tilastoa ei olekaan ilmeisesti olemassa.

Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin selfieiden ottamiseen liittyviä kuolemantapauksia. Lokakuun 2011 ja marraskuun 2017 väliseltä ajalta löydettiin 259 kuollutta yhteensä 137 onnettomuudessa. Vuonna 2022 julkaistussa toisessa tutkimuksessa löydettiin vuosilta 2008–2021 kaikkiaan 379 kuollutta. Tutkimusten aineistot ovat osittain päällekkäisiä, joten lukuja ei voi laskea yhteen.

Nämä tutkimukset käsittelevät kuitenkin pääasiassa selfieihin liittyviä onnettomuuksia. Niihin eivät välttämättä sisälly kaikki vaaralliset somehaasteet, temppuvideot tai muut tilanteet, joissa ihminen ottaa tietoisen riskin saadakseen materiaalia julkaistavaksi. Todellista kokonaismäärää ei siis tunneta.

Eikä sitä ole helppo selvittääkään. Jos ihminen putoaa korkealta rakennukselta videota kuvatessaan, kuolinsyyksi kirjataan putoamisesta aiheutuneet vammat. Jos joku hukkuu yrittäessään näyttävää temppua, tilastoihin merkitään hukkuminen. Onnettomuuden taustalla mahdollisesti ollut somehuomion tavoittelu ei välttämättä näy missään virallisessa tilastossa.

Minusta tässä on jotain hyvin nurinkurista. Sosiaalinen media on ihmisille mahdollisuus jakaa kokemuksia, pitää yhteyttä toisiin ja näyttää asioita, joita muut eivät muuten pääsisi näkemään. Itsekin käytän sitä paljon ja julkaisen kuvia, tekstejä ja videoita. Ymmärrän siis hyvin, että on mukavaa, kun oma julkaisu kiinnostaa muita. Mutta missä vaiheessa katselukerroista ja tykkäyksistä tulee niin tärkeitä, että niiden vuoksi ollaan valmiita vaarantamaan oma henki?

Eikä kyse ole aina pelkästään katselukerroista. Suosituilla videoilla voidaan myös ansaita rahaa, ja näkyvyydestä voi tulla joillekin jopa toimeentulo. Kun yksi temppu kerää paljon huomiota, seuraavan pitäisi ehkä olla vielä näyttävämpi. En tiedä, kuinka moni todella ajattelee näin, mutta ainakin sosiaalisen median toimintatapa antaa tällaiselle kilpailulle mahdollisuuden. Huomiota saa usein juuri sillä, mikä erottuu tavallisesta.

Suomessakin on nähty tapauksia, joissa ihmisen runsasta alkoholinkäyttöä seurataan suorissa lähetyksissä ja katsojat jopa rahoittavat toimintaa. Ymmärrän vielä jotenkin sen, että alkoholiongelmainen ihminen saattaa ajautua tällaiseen tilanteeseen, mutta katsojien käyttäytymistä minun on paljon vaikeampi ymmärtää. Mitä näiden rahoittajien päässä oikein liikkuu? Onko juopuneen ihmisen höpinöitä ja tempauksia vain hauska seurata, vai eikö hänen terveydellään ja hengellään ole mitään merkitystä? Joskus tekisi mieli päästä näiden ihmisten ajatuksiin ja ymmärtää, mitä he oikein tavoittelevat.

Minua kiinnostaisi erityisesti tietää, kuinka moni näissä tilanteissa kuollut ihminen olisi jättänyt tempun tekemättä, jos paikalla ei olisi ollut kameraa eikä videota olisi voinut julkaista missään. Sitä tuskin pystytään koskaan luotettavasti selvittämään. Silti kysymys on mielestäni aiheellinen, koska sosiaalinen media on muuttanut tapaa, jolla ihmiset hakevat huomiota ja hyväksyntää.

Tiikeriaitaukseen meneminen on tästä hyvä esimerkki, vaikka en tiedäkään varmasti, mikä kyseisen miehen perimmäinen motiivi oli. Tiikeri ei ymmärrä kameroista, seuraajista eikä katselukerroista mitään. Se käyttäytyy oman luontonsa mukaisesti. Ihmisen taas pitäisi ymmärtää, millaisen vaaran hän ottaa mennessään villieläimen reviirille. Tällaista tapausta on vaikea pitää pelkkänä huonona tuurina.

En halua vähätellä kenenkään kuolemaa enkä sitä surua, jonka tapahtuma jättää läheisille. Mutta mielestäni on voitava sanoa myös se, että joskus ihminen aiheuttaa omalla harkitsemattomuudellaan tilanteen, jonka seuraukset ovat täysin ennakoitavissa. Kaikkea ei voi selittää vahingolla tai huonolla onnella.

Ehkä kaikkein surullisinta tässä ilmiössä on se, että lopullinen hinta voi olla ihmishenki, vaikka tavoiteltu palkinto olisi vain hetken huomio. Video saattaa levitä ympäri maailmaa, ihmiset katsovat sitä, kommentoivat ja siirtyvät seuraavaan julkaisuun. Mutta videon tekijälle ei välttämättä enää tule seuraavaa kertaa.

Kuten ei tässäkään tullut.