Tämä työ on paljon enemmän kuin pelkkiä tietokoneita. Vuosien aikana olen kohdannut monenlaisia ihmisiä. Nuoria, vanhoja, iloisia, väsyneitä, sairaita ja toiveikkaita. Jokaisella on oma elämänsä, josta minä näen yleensä vain pienen osan. Joskus siitä tulee keskustelun aikana näkyviin vähän enemmän.

Asiakas tulee korjauttamaan konetta tai kysymään neuvoa, mutta keskustelu viekin aivan muihin asioihin. Siinä puhutaan elämästä, huolista ja siitä, mitä kenellekin kuuluu. Joskus iloitaan yhdessä, joskus kuunnellaan asioita, joihin ei löydy mitään hyvää vastausta. Tietokoneen ongelmaan löytyy usein jokin ratkaisu. Ihmisen elämässä olevia asioita ei samalla tavalla korjata, vaikka kuinka haluaisi.

Silti kohtaamisesta voi jäädä jotain hyvää. Koneiden ohella korjaantuu hetkeksi mieli, joko asiakkaan tai joskus minun. Usein molempien. Ei siihen aina tarvita edes erityisiä sanoja. Joskus riittää, että saa puhua ja toinen kuuntelee. Kaikkeen ei tarvitse osata neuvoa eikä jokaiseen suruun keksiä lohdutusta.

On ollut hetkiä, joissa on naurettu yhdessä, ja toisia, joissa sanat ovat loppuneet kesken. Joidenkin kanssa on kätelty ja toivotettu hyvää jatkoa. Toisten kanssa on halattu, hiljaa tietoisena siitä, että se saattaa olla viimeinen halaus. Sellainen kohtaaminen jää mieleen. Työ jatkuu sen jälkeenkin, mutta ajatukset eivät välttämättä heti palaa mukaan.

Kirjoitin vuosi sitten muutaman rivin omista tuntemuksistani yhden asiakaskäynnin jälkeen. Muistan edelleen asiakkaan ja sen kohtaamisen, joka sai minut silloin kirjoittamaan. Siihen päivään mahtui halaus ja itkua, ja lopulta hetki, jolloin sanat loppuivat kesken. Se ei ollut paras päivä, mutta se jäi muistoihin. Asiakkaiden henkilökohtaiset asiat jäävät tietenkin aina meidän välisiksemme.

Näitä kohtaamisia kulkee silti mukana. Kaikkia keskusteluja ei muista, mutta jotkut ihmiset ja hetket jäävät mieleen vuosiksi. Niissä on paljon enemmän elämää kuin yksikään ohjelma tai laite voi koskaan sisältää. Ne ovat myös osa sitä, mitä tämä työ on minulle antanut.

Minut hyvin tuntevat tietävät, että olen herkkä. Liikutun, eikä se aina jää huomaamatta. Uskallan myös näyttää sen ja kertoa siitä. En osaa ajatella, että minun pitäisi tällaisessa hetkessä pysyä jotenkin sivussa vain siksi, että toinen on asiakas ja minä olen töissä. Jos toisen kertoma koskettaa, niin se koskettaa.

Tiedän myös muutamista muista sen puolen, jota he eivät kovin usein näytä ulospäin. Kaikkea ei näe ihmisestä päällepäin, eikä tuttuakaan ihmistä tunne kokonaan. Joskus keskustelussa päästään siihen, mistä ei tavallisesti puhuta. Arvostan sitä luottamusta. Minusta herkkyys ei ole heikkoutta, eikä itkemisessä ole mitään hävettävää. Vaatii rohkeutta olla rehellinen myös silloin, kun ei jaksa tai pysty pitämään kaikkea sisällään.

Tietokoneet ovat minun työtäni, ja niiden vuoksi ihmiset yleensä tulevat luokseni. Mutta vuosien jälkeen tästä työstä ei voi enää puhua ajattelematta myös ihmisiä. Yhteisiä nauruja, vaikeita keskusteluja ja niitä halauksia, joiden merkityksen muistaa vielä pitkän ajan päästä.