Pesäpallossa on yksi asia, joka ei muutu vuodesta toiseen. Se pätee jokaiseen kauteen, jokaiseen otteluun ja lopulta lähes jokaiseen lyöntivuoroon.

Kun lyöjä astuu lyöntipaikalle, ulkopelin rytmin määrää yksi pelaaja ja se pelaaja on lukkari.

Toki ulkopeli on aina koko joukkueen yhteinen suoritus. Lukkarin lisäksi etukenttä, linja, kopparit ja pelinjohto muodostavat kokonaisuuden. Mutta se hetki, jossa lyöjä odottaa syöttöä, on lukkarin valtakuntaa. Kysymysheitto, syötön rytmi, tempo, tauotus, katseet, liike ja vastustajan hämääminen (taktiset väärät yms.) lähtevät kaikki lukkarista.

Hyvä lukkari ei vain syötä palloa. Hän johtaa peliä.

Kun katsoo tämän hetken (06.06.2026) sarjataulukon “annetut juoksut” -saraketta ja vertaa sitä joukkueiden lukkareihin, yhteyttä on vaikea ohittaa. Kärkipään joukkueilla on vahvat lukkarit, ja se näkyy suoraan ulkopelin pitävyydessä.

Hyvinkään Tahko on tässä vaiheessa selvä esimerkki. Petteri Alanen on tällä hetkellä sarjan paras lukkari. Hän tuo Tahkon ulkopeliin sellaista varmuutta, rytmiä ja johtajuutta, jota ei voi mitata pelkästään tilastoriviltä, mutta joka näkyy lopulta juuri siinä tärkeimmässä. Vastustajan juoksujen määrässä.

Sotkamon Elmeri Iivonen kuuluu samaan keskusteluun. Hän on rauhallinen, vahva ja peliä hyvin lukeva lukkari, jonka ympärille Sotkamon ulkopeli rakentuu aikaisemmista vuosista tutulla tavalla. Sotkamo ei ehkä aina näytä ulospäin räiskyvältä, mutta sen ulkopelissä on edelleen sitä vanhaa Jymyn kovuutta ja kurinalaisuutta.

Vimpelissä Ville Soinin kehitys on ollut suorastaan huimaa. Hän ei ole enää vain lupaava nimi, vaan tällä hetkellä yksi sarjan kiinnostavimmista lukkareista. Soinin rytminmuutokset, vauhti ja rohkeus sekoittavat vastustajan sisäpeliä tavalla, jota ei ole hetkeen nähty. Kempeleen peli oli tästä hyvä esimerkki, ja samaa oli nähtävissä myös Kouvolassa. Vastustaja ei pääse mukavuusalueelle, kun lukkari pystyy muuttamaan pelin rytmiä jatkuvasti.

On mielenkiintoista nähdä, oppivatko joukkueet kauden mittaan pelaamaan Soinia vastaan paremmin. Tällä hetkellä hänen tekemisensä näyttää erittäin vahvalta.

Joensuun Ukko Schroderus, Kouvolan Elias Pitkänen ja Imatran Pietu Vesterinen ovat myös omien joukkueidensa ulkopelin kannalta merkittäviä palasia. He eivät ehkä saa juuri nyt aivan samanlaista huomiota kuin sarjan kirkkaimmat nimet, mutta heidän roolinsa näkyy joukkueiden kyvyssä pitää ottelut hallinnassa.

Kiteen kohdalla Rasmus Surakan merkitys on ollut erityisen kiinnostava. Hän on pelannut kaksi viimeistä ottelua, ja juuri samaan aikaan Kitee on lähtenyt (2x 3 pistettä) nousuun. Tämä ei tietenkään yksin selitä kaikkea, mutta pesäpallossa lukkari voi muuttaa joukkueen ulkopelin ilmeen nopeasti. Kun syöttölautasen ääressä on varmuutta, koko ulkokenttä alkaa näyttää paremmalta.

Annettujen toisessa päässä Kempeleen tilanne kertoo myös paljon. Kun Olli Heikkala ja Tuukka Etula ovat poissa, se näkyy väistämättä kokonaisuudessa. Kempeleen materiaali on niin vahva, ettei joukkuetta pidä missään nimessä arvioida liian aikaisin lopullisesti. Mutta ulkopelin tasapaino ei tällä hetkellä ole sama kuin se on ollut parhaimmillaan.

Mansen kohdalla tilanne on oma lukunsa. Aapo Komulainen on sellainen pelaaja, jonka merkitys kasvaa erityisesti syksyä kohti. On hyvinkin todennäköistä, että hän alkaa olla parhaimmillaan vasta kauden ratkaisuhetkillä. Näin kävi myös viime syksynä.

Viime kaudella Manse teki historiaa. Runkosarjassa se antoi vasta seitsemänneksi vähiten juoksuja, mutta voitti silti mestaruuden. Tätä ennen oli kulunut 17 vuotta sekä miesten että naisten puolella ilman, että mestaruuden olisi voittanut joukkue, joka oli antanut runkosarjassa juoksuja enemmän kuin kolmanneksi vähiten. Se oli tilastollisesti poikkeuksellinen suoritus.

Olen itse toistanut vuosia ajatusta, että mestaruus rakennetaan ennen kaikkea jo runkosarjassa nähdyn ulkopelin pitävyyden varaan. Viime syksy rikkoi tämän kaavan. Mutta kaikki tilastot rikkoutuvat joskus. Jos joku joukkue pystyy uusimaan saman tempun, se voi hyvinkin olla tänäkin vuonna Manse Aapo Komulaisen johdolla.

Siksi en lähtisi tekemään Mansen alkukauden materiaaliin nähden "lievästä kompuroinnista" liian suuria johtopäätöksiä. Runkosarja on pitkä, ja Manse on joukkue, jonka todellinen mittari nähdään vasta syksyllä. Neljän joukossa se on edelleen hyvin todennäköisesti.

Tällä hetkellä lukkarivertailun kärjessä on kuitenkin selvä nimi. Hyvinkään Petteri Alanen. Hänen jälkeensä Elmeri Iivonen ja Ville Soini ovat hyvin tasaisessa taistelussa. Soinin kohdalla erityisen kiinnostavaa on se, että hänen kehityksensä on vasta alussa. Astuuko hän kauden aikana "kalifiksi kalifin paikalle" niin tämän hetken näyttöjen perusteella lähellä sitä ollaan.

Pesäpallossa puhutaan usein lyöjistä, kotiuttajista ja etenijöistä. He näkyvät tilastoissa ja otsikoissa helpommin. Mutta kun joukkue alkaa antaa vähän juoksuja, katse kannattaa kääntää lautasen ääreen. Siellä seisoo usein se pelaaja, joka tekee ulkopelistä vahvan.

Hyvinkää Tahko Petteri Alanen
Sotkamon Jymy Elmeri Iivonen
Vimpelin Veto Ville Soini
Joensuun Maila Ukko Schroderus
Kouvolan Pallonlyöjät Elias Pitkänen
Imatran Pallo-Veikot Pietu Vesterinen
Manse PP, Tampere Aapo Komulainen
Pattijoen Urheilijat Topi Still
Kiteen Pallo Rasmus Surakka (pelannut 2 viimeistä peliä = 3 pisteen voitot molemmista)
Alajärven Ankkurit Seeti Surakka
Koskenkorvan Urheilijat Santeri Salmela
Kempeleen Kiri Pyry Kohonen / Ville Väliaho