1. Välierä 1.9.2026
Vimpelin Veto - Manse PP, Tampere 2 - 0 (6-5, 6-5)

Vimpelin Veto ja Manse PP pelasivat välieräsarjan avausottelussa juuri sellaisen pelin, jossa molemmat joukkueet joutuivat tekemään täyden päivätyön jokaisesta juoksusta. Vimpeli vei ottelun jaksoin 2–0, mutta helpolla se ei tullut. Molemmat jaksot päättyivät Vedolle 6–5, ja se kertoo ottelusta aika paljon. Veto oli molemmilla jaksoilla sen verran edellä, että voitto jäi kotiin, mutta Manse roikkui koko ajan mukana eikä antanut mitään ilmaiseksi.

Ottelu oli myös tilastojen valossa hyvin tasainen. Vimpeli teki yhteensä 12 juoksua ja Manse 10. Kolmostilanteet menivät Vedolle 16–10, mikä oli lopulta ehkä ottelun ratkaisevin ero. Manse pystyi lyömään hyvin vastaan, mutta Veto sai rakennettua enemmän painetta kolmoselle asti. Kun välierässä kaksi kovaa joukkuetta kohtaa, juuri nämä pienet erot alkavat merkitä. Ei tarvitse olla suurta romahdusta eikä yhtä selvää ratkaisijaa. Riittää, että toinen saa muutaman tilanteen enemmän ja käyttää ne vähän paremmin.

Vedon sisäpelissä erottui erityisesti keskiosaston voima. Mikko Kanala pelasi vahvan ottelun: kunnari, yksi tavallinen lyöty, kolme tuotua ja kärkilyönnit 8/8. Siinä on aika täydellinen päivä sisäpelissä. Juho Heikkala oli myös isossa roolissa. Hän löi kunnarin, kolme tavallista juoksua, toi yhden ja keräsi kärkilyönnit 7/9. Heikkalan kunnari oli tärkeä osa sitä Vedon keskiosaston painetta, jolla ottelu kääntyi lopulta kotijoukkueelle. Henri Puputti jatkoi sitä, mitä häneltä tällaisissa peleissä odotetaan. Kunnari, neljä lyötyä, kaksi tuotua ja kärkilyönnit 7/10. Kun Kanala, Heikkala ja Puputti saavat noin paljon aikaan, Vetoa on vaikea pitää kurissa.

Mielenkiintoista oli myös se, että Vedolla kaikki ei silti ollut pelkkää juhlaa. Kärki ei ollut aivan niin terävä kuin parhaimmillaan. Mikko Vihriälä sai tuotua kaksi juoksua, mutta kärkilyönnit jäivät 3/7:ään. Elmeri Anttilalla oli vaikea päivä, 1/8. Lauri Vihriälä jäi ilman kärkilyöntejä kolmella yrityksellä. Silti Veto teki 12 juoksua. Se kertoo joukkueen leveydestä. Vaikka kaikki eivät osu samaan aikaan, ratkaisijoita löytyy silti tarpeeksi.

Manse ei hävinnyt siksi, että olisi ollut huono. Päinvastoin. Tamperelaiset tekivät 10 juoksua, pelasivat 56,3 prosentin kärkilyöntiprosentilla ja saivat useamman pelaajan onnistumaan. Severi Tikkakoski oli vahva 8/10 kärkilyönneillä, toi kolme juoksua ja löi kunnarin. Antti Korhonen teki myös paljon: kunnari, yksi lyöty, kolme tuotua ja 5/10 kärkkärit. Jukka-Pekka Vainionpää oli jälleen vaarallinen kotiuttaja, neljä lyötyä ja 5/7 kärkilyönnit. Nämä lukemat riittävät monessa ottelussa voittoon, mutta tällä kertaa Veto oli juuri sen yhden juoksun verran parempi molemmissa jaksoissa.

Pieni huolenaihe Vedon näkökulmasta löytyy kuitenkin Mansen tehokkuudesta. Veto sai ottelussa 16 kolmostilannetta ja teki 12 juoksua, mikä on pudotuspelissä hyvä lukema. Manse jäi kolmostilanteissa kymmeneen, mutta käytti paikkansa lähes täydellisesti. Kun mukaan lasketaan kunnari, Mansen kotiutusteho oli käytännössä sataprosenttinen. Se kertoo siitä, että vaikka Veto pystyi rajoittamaan Mansen tilanteiden määrää, se ei saanut kotiutustilanteissa riittävästi katkoja. Jatkoa ajatellen juuri siinä on asia, johon Veto joutuu kiinnittämään huomiota. Jos Manse saa seuraavissa peleissä enemmän kolmostilanteita samalla tehokkuudella, sarja vaikeutuu nopeasti.

Ottelun luonne näkyy hyvin myös paloissa ja haavoissa. Vimpelin pelaajille kirjattiin 20 paloa ja 35 haavaa, Manseille 24 paloa ja 32 haavaa. Peli ei ollut mitään siistiä läpijuoksua, vaan tilanteita katkesi, etenijöitä haavoittui ja molemmat ulkokentät pakottivat sisäpelin tekemään työtä. Manse sai Vedon etenijöitä poikki etenkin alkumatkoilla, mutta Veto pystyi silti etenemään riittävästi kolmospesälle ja kotiin. Vastaavasti Vedon ulkopeli pystyi pitämään Mansen kolmostilanteet kymmenessä, vaikka Manse löi prosenttien valossa ihan kelvollisen sisäpelin.

Vedon juoksujen rakentumisessa näkyi taas se, että joukkue ei elä vain yhdestä tavasta tehdä tulosta. Kanalan lyöntivuorojen aikana syntyi kaksi kotiintuloa, Heikkalan aikana neljä ja Puputin aikana viisi. Puputin aikana etenijöitä liikkui paljon: 1→2 viisi kertaa, 2→3 viisi kertaa ja 3→k neljä kertaa. Heikkalan aikana tuli myös vahvaa jatkumoa, 5 etenemistä ykköseltä kakkoselle, 4 kakkoselta kolmoselle ja 3 kotiin, ja lisäksi hänen oma kunnarinsa nosti lyöntivuoron merkitystä entisestään. Tällainen kertoo siitä, että Veto sai luotua useamman lyöntivuoron, jossa peli ei jäänyt yhteen yksittäiseen onnistumiseen, vaan eteneminen jatkui.

Manse vastasi samalla mitalla etenkin Korhosen ja Vainionpään kautta. Korhosen lyönneillä syntyi kuusi etenemistä ykköseltä kakkoselle, kolme kakkoselta kolmoselle ja yksi kotiin. Vainionpää puolestaan teki sen, mitä kotiuttajajokerilta odotetaan neljä kotiutusta lyöjän aikana. Se piti Mansen mukana molemmilla jaksoilla. Mutta Manse jäi kokonaisuutena hieman vähemmälle tilanteiden määrässä, ja se näkyi lopulta tulostaululla.

Välieräsarjan kannalta tämä oli Vedolle erinomainen avaus. Ei siksi, että peli olisi ollut täydellinen, vaan siksi, että tiukka peli kääntyi kahdesti kotiin. Pudotuspeleissä juuri sellaiset voitot ovat arvokkaita. Vastustaja ei romahda, peli pysyy tasaisena ja jokainen vuoro tuntuu tärkeältä. Silti ottelu päättyy omaan voittoon.

Vimpeli johtaa nyt välieräsarjaa otteluvoitoin 1-0. Ensimmäinen askel on otettu, mutta tämä ottelu näytti samalla sen, ettei Manse ole tullut sarjaan katselemaan. Jos kaksi ensimmäistä jaksoa päättyvät 6-5 ja 6-5, silloin marginaalit ovat pienet. Veto oli avauksessa parempi, mutta sarjasta voi tulla vielä kunnon vääntö.

-----------------------------

2. Välierä 3.9.2026
Manse PP, Tampere - Vimpelin Veto 1 - 2s (3-5, 1-0, 1-2)

Vimpelin Veto otti toisen voittonsa välieräsarjassa Manse PP:tä vastaan, mutta helpolla ei tullut tämäkään. Sarja on nyt Vedolle 2 - 0, ja molemmat ottelut ovat olleet sellaisia, joissa pienet hetket ovat ratkaisseet paljon. Ensimmäinen kohtaaminen kääntyi Vedolle kahdella yhden juoksun jaksovoitolla, ja toinen meni vielä pidemmälle. Nyt tarvittiin supervuoro, ennen kuin Veto sai voiton irti.

Ottelun varsinaiset jaksot menivät tasan. Ensimmäisen jakson Vimpeli voitti 3-5, mutta toisella jaksolla Manse pystyi pitämään Vedon nollilla ja vei jakson 1-0. Siinä vaiheessa oltiin tilanteessa, jossa peli oli ollut tiukka jo pitkään, mutta varsinainen ratkaisu oli vasta edessä. Supervuorossa Manse aloitti sisältä ja sai heti sen, mitä se lähti hakemaan. Antti Korhonen juoksi kotiin, kun Jukka-Pekka Vainionpää löi kolmannella lyönnillään juoksun. Taululla oli ennen sitä vasta yksi palo, ja Mansella oli mahdollisuus tehdä juoksuja enemmänkin. Vedon ulkopeli kuitenkin kesti juuri siinä kohdassa, missä sen piti kestää. Lisäjuoksuja ei tullut, ja Vimpeli pääsi omaan sisävuoroonsa yhden juoksun takaa.

Vedon supervuoro alkoi Mikko Vihriälän rohkealla ratkaisulla. Mikko löi ykkösrajaan ja lähti itse etenemään ykköspesälle. Tilanne oli tiukka, ja lyönnistä näki, että siinä oli mielessä enemmänkin kuin pelkkä kentälle meno. Mansen ulkokenttä sai pallon juuri ja juuri poikki ykkösrajasta, ja Vihriälä ehti niukasti pesään. Heti perään Aleksi Lassila siirsi Mikon kakkospesälle. Tilanne oli sielläkin niin tiukka, että Manse protestoi sitä voimakkaasti, mutta ratkaisu jäi voimaan ja Vihriälä oli kakkosella.

Sitten peli sai sen käänteen, joka muutti koko supervuoron. Mansen lukkari Aapo Komulainen heitti kysymysheiton kolmoselle. Pallo otti ilmeisesti pienen virhepompun ja meni ohi kiinniottajan räpylästä sitä hipoen. Vihriälä reagoi heti ja lähti suoraan juoksemaan kakkoselta kolmoselle ja edelleen kotiin. Se oli juuri sellainen eteneminen, jossa ei jäädä kyselemään. Tilanne tasoittui 1-1, ja samalla Vedolle aukesi mahdollisuus ratkaista ottelu supervuoron aikana.

Sen jälkeen Vimpeli lähti hakemaan voittojuoksua. Aleksi Lassila paloi kolmoselle, mutta Elmeri Anttila ehti ykköselle. Lauri Vihriälän lyöntivuorolla Anttila haavoittui kakkoselle ja Lauri itse ykköselle. Kenttä tyhjentyi, ja Veeti Kortehisto lähti rakentamaan uutta yritystä etenemällä ykköspesälle. Mikko Kanala löi kolmannellaan Kortehiston kakkoselle ja ehti itse ykköselle. Juho Heikkalan vuorolla Kortehisto paloi kolmoselle, mutta Kanala siirtyi kakkoselle ja Heikkala täytti ykköspesän. Henri Puputin vuorolla Kanala eteni kolmoselle. Puputti nosti kopin joka pudotettiin ja Heikkala eteni siten kakkoselle sekä Puputti ykköselle. Näin Rinta-aholle rakennettiin kahden palon ajolähtö.

Rinta-ahon ensimmäinen lyönti kolmospuolelle ei vielä tuonut ratkaisua, mutta toisella Rinta-aho löi taakse keskelle. Lyönti oli muutaman sentin sisällä mennen takaa läpi ja osuen mainoslakanaan. Kanala eteni kotiin ja Vimpeli voitti supervuoron 1-2 ja samalla koko ottelun. Rinta-aho oli ottelussa Vedon selkein lyöjätilastojen kärkinimi. Hän löi neljä juoksua ja keräsi kärkilyönnit 7/11.

Tilanteessa oli aineksia moneen muuhunkin. Kanala tuli kotiin melkein löntystellen, Heikkala lähti etenemään kolmoselle ja Rinta-aho ykköselle. Puputti tuli ykköspesältä Rinta-ahoa vastaan onnittelemaan. Mansen ulkokentällä olisi ollut mahdollisuus hakea paloa useammastakin paikasta, mutta tilanne muuttui sekavaksi. Kun mielessä oli ennen kaikkea kotiin tulevan juoksun estäminen, siksi heitto tuli kotiin. Kanala ehti loikata pesään, ja siinä kohtaa peli oli ohi. Jälkiviisaana voi sanoa, että Vedon onneksi ajatuskatkoja tuli ratkaisuhetkellä myös vastustajalle, jos niitä tuli tilanteessa myös Vedolle.

Tilastojen valossa ottelu oli Vedolle vaikeampi kuin lopputulos yksin kertoo. Veto teki seitsemän juoksua ja sai 14 kolmostilannetta. Kärkilyöntiprosentti jäi 52,8 prosenttiin. Sisäpeli ei ollut missään vaiheessa täysin vapautunutta. Matias Rinta-ahon lisäksi onnistumisia tuli kuitenkin riittävästi. Mikko Vihriälä keräsi neljä kärkilyöntiä kuudesta yrityksestä ja toi yhden tärkeän juoksun. Atte Kortehisto oli samoin 4/6 ja toi yhden. Aleksi Lassila teki ison työn vaihtajana, 5/8 kärkilyönnit ja etenkin 5/7 kakkostilanteissa. Mikko Kanalan kärkilyönnit olivat 4/7, Elmeri Anttilan 4/7 ja Lauri Vihriälän 2/5, mutta molemmat löivät myös yhden juoksun.

Vedon sisäpelissä näkyi tällä kertaa ehkä selvimmin se, että ratkaisu ei tullut yhdellä pitkällä ilotulituksella. Juoksuja rakennettiin monen vaiheen kautta, ja useampi lyöjä vei peliä eteenpäin. Etenemiset lyöjän aikana kertovat tästä paljon. Aleksi Lassilan aikana syntyi viisi etenemistä ykköseltä kakkoselle. Elmeri Anttilan aikana etenijöitä liikkui neljä kertaa ykköseltä kakkoselle, neljä kertaa kakkoselta kolmoselle ja kerran kotiin. Henri Puputin aikana tuli neljä etenemistä ykköseltä kakkoselle ja kolme kakkoselta kolmoselle, vaikka kotiutukset eivät tällä kertaa näkyneet hänen lyödyissään. Matias Rinta-ahon aikana tuli kolme etenemistä ykköseltä kakkoselle, neljä kakkoselta kolmoselle ja neljä kotiin. Se kertoo hyvin, miksi juuri hänen roolinsa nousi ottelussa ratkaisevaksi.

Veto joutui kuitenkin tekemään paljon töitä myös omien epäonnistumisten keskellä. Pelaajakohtaisissa paloissa ja haavoissa näkyy, että eteneminen ei ollut helppoa. Vedon pelaajille tuli yhteensä 22 paloa ja 29 haavaa. Mikko Vihriälä, Mikko Kanala ja Atte Kortehisto paloivat kukin neljä kertaa, Veeti Kortehisto kolme kertaa. Haavoja kertyi etenkin Aleksille ja Veeti Kortehistolle, molemmille neljä. Nämä luvut kertovat, että Manse sai Vedon etenijöitä pysäytettyä paljon, vaikka ei pystynytkään pysäyttämään sitä viimeistä ja ratkaisevaa juoksua.

Kun katsotaan paloja ja haavoja lyöjän aikana, näkyy myös pelin repaleisuus. Mikko Kanalan lyöntivuoroilla syntyi neljä paloa, Juho Heikkalan aikana neljä, Henri Puputin aikana neljä ja Matias Rinta-ahon aikana neljä. Lauri Vihriälän aikana tuli peräti yhdeksän haavaa, mikä kertoo siitä, että hänen vuoroillaan tapahtui paljon, vaikka kaikki ei näy suoraan lyötyinä juoksuina. Veeti Kortehiston aikana haavoja tuli viisi. Ottelu ei ollut siisti etenemiskoneisto, vaan jatkuvaa yritystä, katkeamista, haavoittumista ja uutta rakentamista.

Ehkä juuri siksi voitto tuntui Vedon kannalta tärkeältä. Tämä ei ollut ottelu, jossa kaikki meni nätisti suunnitelman mukaan. Ensimmäinen jakso saatiin Vedolle, toinen hävittiin pienesti, supervuorossa Manse meni ensin johtoon ja Vedon piti kaivaa ratkaisu vaikean kautta. Sellaisissa peleissä mitataan muutakin kuin pelkkää lyöntivoimaa. Mitataan kärsivällisyyttä, ulkopelin kestävyyttä ja sitä, pystyykö joukkue vielä viimeisessä paikassa tekemään oikean suorituksen.

Vimpeli pystyi. Ja siksi välieräsarja on nyt Vedolle 2 - 0. Molemmat ottelut ovat olleet tiukkoja, mutta molemmissa Veto on löytänyt tavan voittaa. Se on pudotuspeleissä iso asia. Manse on ollut lähellä, mutta lähellä oleminen ei tässä vaiheessa riitä.

Finaalipaikka on Vedolle enää yhden voiton päässä, ja ensimmäinen mahdollisuus sen varmistamiseen tulee 5.9.2026 lauantaina Saarikentällä.

-----------------------------

3. Välierä 5.9.2026
Vimpelin Veto - Manse PP, Tampere 2 - 1k (4-5, 8-4, 1-1, 3-2)

Veto finaaliin suoraan kolmessa ottelussa

Vimpelin Veto teki sen, mitä se lähti Saarikentällä hakemaan. Kolmas välierä Manse PP:tä vastaan päättyi Vedon voittoon jaksoin 2-1k, ja samalla koko ottelusarja meni Vimpelille suoraan voitoin 3-0. Numerot näyttävät sarjana selviltä, mutta itse pelit eivät sitä olleet. Tämäkin ottelu kulki pitkän ja mutkaisen tien kautta ennen kuin Saarikentällä päästiin juhlimaan finaalipaikkaa. Pesistulokset vahvistaa ottelun päättyneen Vimpelin Vedon voittoon 2-1k jaksolukemin 4-5, 8-4, 1-1 ja 3-2.

Ensimmäinen jakso meni Manselle 4-5. Vimpeli ei ollut kaukana, mutta Manse pystyi puristamaan jakson nimiinsä juuri sen yhden juoksun erolla. Toisella jaksolla Veto kuitenkin vastasi tavalla, jolla kotijoukkueen pitikin vastata. Sisäpeli aukesi, tilanteita syntyi ja jakso kääntyi selvästi Vedolle 8-4. Varsinaiset jaksot olivat näin tasan 1-1, ja ratkaisu siirtyi jatkopeliin.

Supervuoron aloittavana Vimpeli oli sisällä ja tilanne näytti jo vaikealta. Taululla oli kaksi paloa, mutta sitten tapahtui yksi niistä hetkistä, jotka jäävät tällaisista peleistä mieleen. Lauri Vihriälän ensimmäinen lyönti lipesi käsistä. Mansen kakkoskoppari sai pallon helposti kiinni, mutta heittovaiheessa pallo lähti käsistä ja pyörähti penkan yli jokeen. Koppari ei löytänyt palloa heti, ja kakkospesällä ollut Elmeri Anttila käytti tilanteen hyväkseen. Hän juoksi kolmoselle ja jatkoi sieltä suoraan kotiin. Veto siirtyi supervuorossa 1-0 -johtoon tavalla, joka oli samaan aikaan onnekas, röyhkeä ja Saarikentälle jotenkin hyvin sopiva.

Manse ei kuitenkaan siihen kaatunut. Omalla sisävuorollaan tamperelaiset saivat myös yhden juoksun, ja supervuoro päättyi 1-1 (Antti Korhonen löi ja Simo Vainikainen toi). Siten edessä oli kotiutuslyöntikilpailu. Siinä Veto onnistui kolmesti. Ensimmäisenä Henri Puputti löi Atte Kortehiston kotiin. Elmeri Anttilan ja Mikko Vihriälän pari ei tuonut juoksua, mutta Matias Rinta-aho kotiutti Mikko Kanalan. Sen jälkeen Lauri Vihriälä löi Veeti Kortehiston kotiin kolmannella lyönnillään. Aleksi Lassilan ja Juho Heikkalan pari päättyi paloon, mutta Vedolla oli kasassa kolme juoksua.

Manse tuli tasoittavalle ja sai aikaan kaksi juoksua. Se riitti pitämään ottelun hengissä viimeiseen pariin asti. Tampereen viimeisessä parissa Juuso Myllyniemi tuli lyömään ja Matias Paananen etenemään. Ensimmäisestä ja toisesta lyönnistä ei syntynyt ratkaisua. Kolmas lyönti oli lähdössä, mutta Ville Soini syötti väärän. Paananen irtosi kolmoselta, siitä syntyi palo, ja siihen päättyi Mansen viimeinen mahdollisuus. Jos pari olisi onnistunut, kotiutuslyöntikilpailu olisi jatkunut. Nyt ei jatkunut ja Saarikentällä alkoi juhlat.

Ottelun tilastot kertovat, että Veto sai sisäpelissä paljon aikaan, mutta mikään läpihuutojuttu tämäkään ei ollut. Veto teki ottelussa 13 juoksua ja rakensi 18 kolmostilannetta. Kärkilyöntiprosentti oli 60,0 prosenttia, eli kokonaisuutena sisäpeli oli vahvempaa kuin edellisessä Tampereen ottelussa. Yrityksiä tuli paljon, yhteensä 90, ja onnistuneita kärkilyöntejä 54. Se kertoo ottelun luonteesta. Veto joutui tekemään paljon töitä, mutta sai myös riittävästi onnistumisia oikeisiin kohtiin.

Vedon tilastoriviltä nousee esiin monta nimeä. Aleksi Lassila pelasi vahvan vaihtopelin 7/10 kärkilyönneillä ja toi kaksi juoksua. Elmeri Anttila oli yksi ottelun isoista hahmoista. Kaksi lyötyä, kolme tuotua, tehot 5 ja kärkilyönnit 7/10. Mikko Vihriälä löi kunnarin, toi kaksi juoksua ja keräsi kärkilyönnit 8/12. Juho Heikkala löi myös kunnarin, yhden tavallisen juoksun ja toi yhden. Henri Puputti löi neljä juoksua, ja Matias Rinta-aho toi jälleen lyöntivoimaa kahdella lyödyllä. Veto ei ollut yhden miehen varassa, ja se näkyi lopputuloksessa.

Meidän tarkempi tilastointi avaa hyvin myös sitä, mitä tapahtui kärjen takana. Pelkkä lyötyjen ja tuotujen taulukko ei aina kerro, miten juoksut rakennettiin. Tässä ottelussa Vedon etenemiset lyöjän aikana näyttävät, kuinka paljon sisäpeli liikkui useamman pelaajan kautta. Aleksi Lassilan aikana syntyi viisi etenemistä ykköseltä kakkoselle. Mikko Kanalan aikana tuli samoin viisi etenemistä ykköseltä kakkoselle. Elmeri Anttilan aikana etenijät liikkuivat seitsemän kertaa ykköseltä kakkoselle, viisi kertaa kakkoselta kolmoselle ja kaksi kertaa kotiin. Se on iso määrä peliä eteenpäin vieviä suorituksia yhdelle lyöjälle.

Myös Juho Heikkalan ja Henri Puputin rooli näkyy tässä hyvin. Heikkalan aikana syntyi kolme etenemistä ykköseltä kakkoselle, viisi kakkoselta kolmoselle, yksi kotiintulo ja lisäksi hänen oma kunnarinsa. Puputin aikana tuli kolme etenemistä ykköseltä kakkoselle, kolme kakkoselta kolmoselle ja neljä kotiintuloa. Rinta-ahon aikana tuli vielä kolme etenemistä ykköseltä kakkoselle, kaksi kakkoselta kolmoselle ja kaksi kotiin. Kun tämän kaiken laskee yhteen, Veto sai lyöjien aikana 30 etenemistä ykköseltä kakkoselle, 18 kakkoselta kolmoselle ja 11 kotiin. Juuri tällaisesta virrasta pudotuspelivoitto usein syntyy. Ei aina yhdestä isosta lyönnistä, vaan siitä, että painetta tulee vuoro toisensa jälkeen.

Samaan aikaan ottelu ei ollut siistiä etenemistä alusta loppuun. Vedon pelaajille tuli 24 paloa ja 31 haavaa. Mikko Vihriälä ja Aleksi Lassila paloivat neljästi, Atte Kortehisto ja Veeti Kortehisto kolme kertaa. Mikko Kanala, Juho Heikkala ja Matias Rinta-aho joutuivat myös useamman kerran pysäytetyiksi. Haavoja kertyi laajalle rintamalle. Tämä kertoo siitä, että Manse sai katkoja, painoi tilanteita poikki ja pakotti Vedon rakentamaan monta kertaa uudelleen.

Lyöjän aikana syntyneet palot ja haavat kertovat samaa tarinaa vähän toisesta suunnasta. Henri Puputin ja Matias Rinta-ahon lyöntivuoroilla syntyi molemmilla viisi paloa, Juho Heikkalan aikana neljä. Veeti Kortehiston aikana haavoja tuli peräti seitsemän, Elmeri Anttilan aikana viisi ja Ville Soinin aikana neljä. Peli oli monessa kohtaa repaleista, ja juuri siksi voitto oli Vedolle arvokas. Kaikki ei mennyt puhtaasti, mutta Veto pystyi silti kääntämään ratkaisupaikat itselleen.

Koko välieräsarjaa kuvasi lopulta sama asia. Manse oli jokaisessa ottelussa mukana. Ensimmäinen peli ratkesi kahteen yhden enemmän tehdyn juoksun jaksoon. Toinen meni supervuoroon. Kolmas meni ensin supervuoroon ja sitten kotiutuslyöntikilpailuun. Jos katsoo vain otteluvoitot 3-0, sarja näyttää selvältä. Jos katsoo pelien sisään, se oli paljon tasaisempi. Mutta pudotuspeleissä ratkaisee lopulta se, kumpi pystyy tekemään oikeat asiat oikeilla hetkillä. Siinä Veto oli kolme kertaa parempi.

Mansen kannalta sarjaan jäi varmasti karvas maku. Kaikissa kolmessa ottelussa tamperelaiset olivat lähellä, mutta ratkaisuhetkillä ote lipsui. Pienistä virheistä tuli suuria, koska ne tapahtuivat juuri niissä kohdissa, joissa peli oli katkolla. Ensimmäisessä ottelussa Veto vei molemmat jaksot niukasti. Toisessa Manse johti supervuorossa, mutta Veto tuli ohi. Kolmannessa pallo karkasi ratkaisuhetkellä jokeen ja viimeinen mahdollisuus katkesi väärään sekä kolmoselta irtoamiseen. Manse ei hävinnyt sarjaa siksi, että se olisi ollut huono. Se hävisi, koska Veto oli paineen alla vahvempi.

Vimpelin Veto meni finaaliin suoraan voitoin 3-0. Se kaatoi ensin Pattijoen puolivälierissä suoraan kolmessa ottelussa ja sen jälkeen hallitsevan mestarin Manse PP:n samalla tavalla. Sotkamon Jymy kohtaa Vimpelin Vedon loppuotteluissa. Siellä nähdään, kuka on tämän kauden paras.

Kaukaa ei ole haettu, jos sanoo, että tässä välieräsarjassa pelasi kaksi tämän hetken kovinta joukkuetta. Tai ainakin kaksi joukkuetta, jotka pakottivat toisensa aivan äärirajoille. Manse teki Vedon elämästä vaikeaa, mutta Veto löysi joka kerta keinon voittaa. Siksi finaalipaikka kuuluu Vimpeliin.

-----------------------------

Parin nukutun yön jälkeen välieräsarjan loppusanat maanantaina 7.9.2026

Veto meni finaaliin, mutta helpolla se ei tullut

Vimpelin Vedon ja Manse PP:n välieräsarja päättyi suoraan kolmessa ottelussa. Paperilla lukema 3–0 näyttää selvältä, mutta pelien sisällä sarja oli kaikkea muuta kuin yksipuolinen. Manse oli jokaisessa ottelussa mukana, välillä jopa niskan päällä, mutta ratkaisevilla hetkillä Veto löysi aina vielä yhden vaihteen.

Kolmen ottelun yhteistilasto kertoo sarjasta paljon. Veto teki kolmessa pelissä 32 juoksua ja Manse 25. Kolmostilanteita Veto sai 48, Manse 44. Ero ei siis ollut valtava. Manse ei kaatunut siihen, ettei se olisi saanut tilanteita. Se sai niitä välieräsarjaan nähden paljon. Mutta Veto sai niitä vielä vähän enemmän, ja ennen kaikkea Veto käytti ratkaisuhetket paremmin.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Mansen kärkilyöntiprosentti oli jopa Vedon vastaavaa parempi. Manse onnistui 119 kertaa 203 yrityksestä, eli 58,6 prosenttia. Veto oli lukemissa 136/242, eli 56,2 prosenttia. Pelkkä onnistumisprosentti ei siis kerro koko totuutta. Veto teki enemmän yrityksiä, sai enemmän tilanteita, löi enemmän kunnareita ja teki lopulta enemmän juoksuja.

Vedon sisäpeli ei ollut täydellistä, mutta se oli sitkeää. Se rakensi tilanteita uudelleen ja uudelleen. Vaikka haavoja tuli paljon, peli ei kuollut siihen. Haavat ovat tässä ehkä paloja kiinnostavampi mittari, koska palot kuuluvat pesäpallon rakenteeseen. Kolmeen paloon vuoro päättyy joka tapauksessa, muuten pelattaisiin samaa vuoroa vielä lokakuussa. Haavat taas kertovat enemmän siitä, miten peli katkesi, miten eteneminen pysähtyi ja kuinka usein sisäpeli joutui aloittamaan rakentamisen uudestaan.

Tässä sarjassa Veto haavoittui paljon. Kolmessa ottelussa Vedolle kertyi 95 haavaa, Manselle 80. Se kertoo, ettei Vedon sisäpeli ollut mitään virheetöntä virtaa. Mutta samalla se kertoo siitä, että Veto oli koko ajan liikkeessä. Kun yrityksiä on paljon, myös katkoja tulee paljon. Oleellista oli se, ettei Veto pysähtynyt niihin.

Vedon vahvuus oli leveydessä. Henri Puputti oli tehoissa kärkimies, mutta ratkaisuja tuli monesta suunnasta. Juho Heikkala löi kaksi kunnaria. Mikko Kanala pelasi erittäin tehokkaan sarjan. Aleksi Lassila teki valtavan määrän vaihtotyötä. Elmeri Anttila, Matias Rinta-aho, Mikko Vihriälä ja Atte Kortehisto olivat kaikki tavalla tai toisella mukana siinä, että paine pysyi Mansen ulkokentällä.

Vedon tehot jakautuivat näin:

Henri Puputti 12
Juho Heikkala 8
Mikko Kanala 7
Elmeri Anttila 7
Matias Rinta-aho 7
Mikko Vihriälä 6
Atte Kortehisto 5

Tuo kertoo paljon. Veto ei ollut yhden kotiuttajan tai yhden onnistujan varassa. Jos yksi kohta ei heti auennut, seuraava pystyi jatkamaan. Se on pudotuspeleissä iso asia.

Manse ei silti ollut mikään vastaantulija. Päinvastoin. Antti Korhonen pelasi todella vahvan sarjan. Kaksi kunnaria, kuusi lyötyä, seitsemän tuotua ja tehot 15. Jukka-Pekka Vainionpää löi kymmenen juoksua. Simo Vainikainen toi kuusi. Severi Tikkakoski oli kärkilyönneissä 18/25 ja Tino Heikkilä 15/21. Mansen kärkinimet tekivät kovaa jälkeä.

Mansen tärkeimmät tehorivit olivat:

Antti Korhonen 15
Jukka-Pekka Vainionpää 10
Simo Vainikainen 6
Severi Tikkakoski 5
Tino Heikkilä 4
Perttu Ruuska 4

Ero ei siis ollut siinä, etteikö Mansella olisi ollut ratkaisijoita. Oli kyllä. Ero oli siinä, että Vimpelillä ratkaisuja löytyi laajemmalta alueelta ja pienissä kohdissa vähän useammin.

Kun katsotaan etenemisiä lyöjän aikana, joukkueet olivat hyvin lähellä toisiaan:

Vimpeli:
1→2 82
2→3 47
3→k 26
KU 5
TU 31

Manse:
1→2 78
2→3 44
3→k 22
KU 3
TU 25

Nämä luvut kertovat, että Manse pystyi liikuttamaan peliä lähes samaan tahtiin. Se ei jäänyt sisäpelissä kauas. Mutta Veto oli jokaisessa kohdassa hiukan edellä. Neljä enemmän ykköseltä kakkoselle. Kolme enemmän kakkoselta kolmoselle. Neljä enemmän kolmoselta kotiin. Kaksi kunnaria enemmän. Lopulta se näkyi seitsemän juoksun erona koko sarjassa.

Tämä oli hyvin pesäpallomainen ratkaisu. Ei välttämättä yhtä valtavaa eroa yhdessä kohdassa, vaan pieniä eroja monessa asiassa. Ja kun ne kasautuvat kolmen tiukan ottelun aikana, sarja päättyykin suoraan kolmessa pelissä.

Ensimmäisessä ottelussa Veto otti kotikentällään tärkeän avausvoiton. Toisessa ottelussa Tampereella sarja oli jo todella lähellä kääntyä, mutta Veto vei supervuoron. Kolmannessa ottelussa Saarikentällä nähtiin vielä koko sarjan kuva pienoiskoossa. Manse vei ensimmäisen jakson, Veto toisen, supervuoro meni tasan ja lopulta ratkaisu haettiin kotarista. Siinäkin Veto oli lopulta yhden suorituksen verran parempi.

Kolmannen ottelun loppu jäi varmasti monelle mieleen. Supervuorossa Veto sai erikoisen juoksun, kun pallo karkasi tilanteessa Mansen ulkokentältä penkan yli jokeen. Manse tuli vielä tasoihin, mutta kotarissa Veto onnistui kolme kertaa ja Manse kahdesti. Viimeinen ratkaisu tuli, kun Mansen viimeisessä parissa etenijä irtosi väärällä syötöllä kolmoselta ja syntyi palo. Siihen päättyi Mansen kausi ja siitä alkoi Vedon juhla.

Sarjan voi tiivistää näin. Manse oli lähellä, mutta Veto oli joka kerta lopulta ottelun voittaja. Manse teki paljon oikein, sai tilanteita ja onnistui hyvällä prosentilla. Mutta Veto sai enemmän painetta, enemmän ratkaisuja ja enemmän juoksuja. Siksi 3–0 ei ole väärä kuva paremmuudesta, vaikka yksittäiset ottelut olivat tiukkoja.

Veto meni finaaliin ansaitusti. Ei siksi, että tie olisi ollut helppo, vaan siksi, että se kesti ne hetket, joissa sarjat oikeasti ratkaistaan.