Syntymäpäivä
Maanantai. Vaimo 50-vuotta syntymäpäivä tänään 8.12.2025. Päivästä muotoutuu nyt melkoisen toisenmoinen mitä oltiin ajateltu. Thaimaa - Kambodža rajakiista eskaloitui sunnuntaina ja maanantai aamulla klo. 07:40 tuli puhelimiin evakuointikehoitus myös tälle alueelle. Seuraava viesti tuli 09:40 ja siinä oli jo kehoitus poistua klo. 10:00 mennessä.
Vielä olemme täällä. Aika vaikea yhtä äkkiä saada kuljetus ainakaan taksilla. Ihmiset poistuu. Kaikki ei tokikaan lähde. Ajeltiin moottoripyörällä Aranyaprathetin keskustaan katselemaan mikä tilanne. Liikkeitä oli paljon suljettu. Arviolta puolet oli laittanut ovensa kiinni jo tässä aamupäivän aikana.
Mentiin asunnolle takaisin. Käytiin Chenin isän luona. Hän ei lähde mihinkään. Samalla nähtiin kun viranomaiset kiersi talosta toiseen kehoittaen ihmisiä lähtemään turvaan. Me ollaan myös jo pakattu ja tarkoitus on lähteä kauemmas rajasta. Tämä kun on vain 4km päässä rajasta, ja isosti evakuointikehoitus alueella.
50-vuotis syntymäpäivälahja piti antaa illalla, mutta annoin sen aamupäivällä kun tiesin, että juhlamme peruuntuu. Chenin lapsenlapsi ikuisti "onneksi" videolle sen kun lahja annoin. Tämä syntymäpäivä vietetään ehkä vuoden päästä. Toivottavasti silloin rauhallisesti perheen kesken. Nyt se oli olosuhteiden pakosta peruutettava.
Lähdimme 14:47 junalla kohti Bangkokia. Otin hotellin pariksi yöksi. Katsotaan rauhassa miten tilanne kehittyy. Toivotaan, että pääsemme takaisin pian. Harmittaa edelleen vaimon syntymäpäivä. Ei sen pitänyt ihan näin mennä. Sukua jäi myös paljon sinne. Huoli on kova.
Junassa matkalla Bangkokiin minulle soitettiin Ilta-Sanomista ja (Linkki: Ilta-Sanomat) tehtiin haastattelu tästä rajatilanteesta. Kerroin, että lähdimme varmuuden vuoksi, että mukaan otettiin lapsi, että kaikki muu jäi asunnolle.



