Pitkät välimatkat
Tänään keskiviikkona lähdetään illalla tällä tietoa n. klo. 18:00 MiniVan kuljetuksella Ubon Ratchathaniin. Viedään Chenin pojan tytär sinne (sodasta johtuen sisämaan kautta) isoäidin luo ja takaisin kouluun. Matkaa kertyy n. 600km. Arvioin matkan kestoksi 9 - 10 tuntia pysähdyksineen. Melkoinen istuminen siis tiedossa. Yöllä vasta perillä. Jossain levätään ja sitten matka takaisin junalla tai lentäen. Katsotaan nyt mitä keksitään. Aranyaprathetiin ei vielä mennä takaisin. Siellä kuitenkin tilanne sen verran epävakaa nyt, että mennään järki edellä. Toki meillä on hyvä käsitys tilanteesta siellä. Toivon sydämestäni, että tilanne rauhoittuu ja ihmiset pääsee koteihinsa.
Central Rama 3 ostoskeskuksessa kuluttamassa aikaa. Bolt taksilla tultiin 13km oli matkaa. On tämä Bangkok melkoisen iso kaupunki. Siirryttiin tänne odottamaan, koska MiniVan kuljetus Ubon Ratchathaniin lähtee tästä n. 3km päästä.
Aranyaprathetissa kaikki niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi olla. Räjähdysten ääniä kuuluu erinäisillä videoilla mitä on nähnyt ja myös puheluissa kuullut. Väkeä lähtee edelleen pois. Kestääkö tämä kauan ennen järki tulee mukaan niin jää nähtäväksi. Maailma on sekaisin päivä päivältä enemmän.
Ennen kuin lähdettiin joskus n. klo. 19 kohti Ubon Ratchathania niin vein vaimon ulos syömään. 😆





