Finaali 2026 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy

1. Finaali 12.9.2026
Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy 1 - 0 (2-2, 2-2, 1-0)

Finaalisarja alkoi juuri niin kuin finaalisarjan kuuluukin alkaa

Vimpelin Vedon ja Sotkamon Jymyn ensimmäinen finaali oli juuri sellainen ottelu, jossa jälkipuhetta riittää. Veto voitti Saarikentällä 1-0, mutta ottelu ei ratkennut helposti eikä se missään vaiheessa näyttänyt siltä, että toinen joukkue olisi tullut paikalle vain osallistumaan. Molemmat puolustivat hyvin, molemmat tekivät paljon asioita oikein ja molemmat joutuivat pelaamaan pitkään todella pienillä marginaaleilla. Silti lopputulos on aika yksinkertainen. Vimpeli voitti ottelun.

Ottelun jälkeen on puhuttu siitä, oliko Sotkamo pelissä parempi joukkue. Minä ymmärrän tuon ajatuksen siinä mielessä, että Sotkamo pelasi hyvän ottelun. Sitä ei voi kiistää. Se oli hyvin mukana, ulkopeli piti Vedon pitkään ahtaalla ja sisäpelissäkin se sai aivan riittävästi paikkoja tehdä enemmän kuin neljä juoksua. Mutta jos asiaa katsoo tilastojen kautta, väite Sotkamon paremmuudesta ei ole ainakaan kovin yksiselitteinen.

Vimpeli teki ottelussa viisi juoksua, Sotkamo neljä. Kolmostilanteet menivät tasan 11–11. Vimpelin kärkilyönnit olivat 48/82 eli 58,5 prosenttia. Sotkamolla vastaava luku oli 36/72 eli 50,0 prosenttia. Molemmat saivat siis yhtä paljon kolmostilanteita, mutta Vimpeli onnistui etenemisissä ja vaihtamisessa kokonaisuutena paremmin. Kun ottelu päättyy yhden juoksun erolla, tällaiset erot eivät ole pieniä.

Tässä pelissä ei siis ollut niin, että Sotkamo olisi hallinnut tilannemäärää ja Vimpeli vain jotenkin roikkunut mukana. Tilanteet olivat tasan. Vimpeli löi yhden juoksun enemmän. Vimpeli onnistui kärkilyönneissä paremmin. Jos paremmuutta etsitään tilastoista, ei se ainakaan suoraan Sotkamon puolelle käänny.

Vedon sisäpelissä näkyi, että helppoa ei ollut. Veto sai 11 kolmostilannetta, mikä ei ole Saarikentällä mikään murskaluku, mutta finaalin ensimmäisessä ottelussa se riitti voittoon. Juho Heikkala oli Vedon vahvimpia onnistujia sisällä. Hänen rivinsä 8/10 kärkilyönneissä ja kaksi lyötyä juoksua kertoo paljon. Heikkala oli siinä mielessä ottelun avainpelaajia, että hänen onnistumisensa eivät jääneet vain tilanteen rakentamiseen, vaan ne näkyivät suoraan taululla.

Henri Puputti löi myös kaksi juoksua. Hänen rivinsä ei ollut prosenttina mikään täydellinen, 6/12, mutta kotiuttajalle tärkeintä on lopulta se, tuleeko juoksuja. Tässä ottelussa tuli. Matias Rinta-aho löi Vedolle vielä yhden juoksun, ja näin Vedon viisi juoksua jakautuivat kolmelle eri lyöjälle. Se ei ollut mikään ilotulitus, mutta finaaliottelussa viisi juoksua tällaista ulkopeliä vastaan on jo paljon.

Vedon etenemis- ja vaihtopelissä kiinnostavia nimiä olivat myös Veeti Kortehisto ja Mikko Kanala. Veeti Kortehiston 7/8 kärkilyönnit ja kaksi tuotua juoksua on erittäin vahva rivi. Mikko Kanala toi myös kaksi juoksua ja teki viisi kärkilyöntiä. Aleksi Lassila jäi prosentteina tavallista vaisummaksi, mutta hänenkin kauttaan syntyi kuusi kärkilyöntiä ja erityisesti kakkostilanteessa neljä onnistumista kahdeksasta yrityksestä. Se ei ollut hänen parastaan, mutta ei se ollut myöskään täysin tyhjää.

Sotkamon sisäpelissä yksi nimi erottui selvästi. Roope Korhonen löi kolme joukkueensa neljästä juoksusta. Se on kova suoritus finaalissa. Hänen kärkilyöntinsä olivat 6/9 ja kotiutusyritykset 3/5. Jos Sotkamon sisäpelistä pitää nostaa yksi selvä onnistuja, se on juuri Roope Korhonen. Hän teki sen, mitä kotiuttajalta odotetaan.

Muuten Sotkamon onnistumiset jakaantuivat enemmän tilanteiden rakenteluun. Elmeri Purmonen oli 5/7, Kalle Kuosmanen 5/8 ja Hannes Pekkinen 4/7. Nuo ovat ihan hyviä rivejä. Mutta Sotkamon ongelma oli se, että tilanteita ei saatu kotiin asti aivan riittävästi. Kolmostilanteita oli yhtä paljon kuin Vedolla, mutta juoksuja yksi vähemmän. Se on ottelussa juuri se ero, jolla finaalin avauspeli ratkesi.

RunnerMove-tilasto kertoo saman asian vähän toisesta suunnasta. Vimpeli sai lyöjien aikana etenemisiä seuraavasti: 25 kertaa ykköseltä kakkoselle, 11 kertaa kakkoselta kolmoselle ja 5 kertaa kolmoselta kotiin. Sotkamon vastaavat luvut olivat 23, 11 ja 4. Ero on pieni, mutta ratkaiseva. Kakkoselta kolmoselle joukkueet olivat tasoissa, mutta Vimpeli sai vähän enemmän liikettä alkupäähän ja yhden kotiintulon enemmän.

Juuri tuossa näkyy koko ottelun kuva. Ei isoja eroja, ei mitään murskaavaa ylivoimaa, vaan pieni etu siellä ja toinen täällä. Vimpeli oli hiukan parempi kärkilyöntien kokonaismäärässä, hiukan parempi prosentissa ja lopulta hiukan parempi juoksujen tekemisessä. Se riitti.

Haavojen määrä kertoo ottelun luonteesta palojen kokonaismäärää paremmin. Vimpelille tuli 40 haavaa ja Sotkamolle 30. Se kertoo siitä, että Vedon sisäpeli katkesi usein, mutta se ei silti kuollut. Veto joutui rakentamaan uudelleen, ja teki sen riittävän monta kertaa.

Tässä mielessä Vimpelin voitto oli aika vahva merkki. Jos Veto ei ollut omalla parhaalla tasollaan ja voitti silti, niin se on Sotkamon kannalta hankala viesti. Finaalisarja pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Jos Sotkamo oli ensimmäisessä ottelussa omasta mielestään parempi ja hävisi, silloin sen pitää seuraavissa otteluissa olla vielä parempi, koska tuskin Vimpeli pelaa koko sarjaa sillä tavalla, että sen parhaat aseet jäävät puolivaloille.

Ja voidaan asia sanoa vähän suoremminkin. Jos Vimpeli oli huonompi joukkue ja voitti, niin mitä se kertoo Sotkamosta, joka ei pystynyt voittamaan sitä huonompaa joukkuetta?

Tämä ei tietenkään tarkoita, että sarja olisi ratkennut. Ei lähellekään. Sotkamo osoitti heti avausottelussa, että se pystyy haastamaan Vedon kunnolla. Se sai yhtä paljon kolmostilanteita, puolusti hyvin ja piti ottelun loppuun asti auki. Seuraava peli voi kääntyä pienestä asiasta toiseen suuntaan. Näiden joukkueiden välillä ei ole sellaista eroa, että kukaan voisi lähteä ylimielisesti seuraavaan otteluun.

Mutta ensimmäisen ottelun jälkeen on silti hyvä muistaa yksi asia. Pesäpallossa ei jaeta voittoa sille, joka tuntui paremmalta. Voitto annetaan sille, joka tekee tarvittavat juoksut ja pitää vastustajan yhden juoksun päässä. Tässä ottelussa se joukkue oli Vimpelin Veto.

Tilastojen valossa Veto ei varastanut tätä voittoa. Se voitti tasaisen finaaliottelun niillä pienillä eroilla, joilla finaaleja voitetaan. Enemmän kärkilyöntejä, parempi onnistumisprosentti, yhtä paljon kolmostilanteita ja yksi juoksu enemmän. Se ei ole sattumaa, vaikka ottelu olikin tasainen.

Finaalisarja alkoi Vedon kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Ei täydellisellä esityksellä, vaan voitolla. Ja joskus se on finaaleissa kaikkein tärkein viesti.

2. Finaali 13.9.2026
Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto 0 - 2 (1-4, 0-1)

Veto haki Hiukasta voiton, jossa paremmuus näkyi myös numeroissa

Vimpelin Veto lähti toiseen finaaliin tilanteesta, jossa ensimmäisen ottelun jälkeen oli ehditty puhua paljon siitä, kumpi joukkue oli ollut kentällä parempi. Saarikentällä peli oli ollut tasainen ja Veto voitti sen pienillä eroilla. Sotkamo pelasi silloin hyvin, eikä sitä tarvitse kiistää. Mutta toisessa finaalissa Hiukassa ei tarvinnut enää jäädä miettimään mielikuvia samalla tavalla. Veto voitti jaksoin 1–4 ja 0–1, ja tällä kertaa ottelun kokonaiskuva oli tilastojenkin valossa selkeä.

Sotkamo oli pelissä kunnolla mukana oikeastaan vain ottelun alussa. Se teki avausvuorossa juoksun ja sai siihen kohtaan vielä sen tunteen, että kotikentällä peli voisi lähteä oikeaan suuntaan. Sen jälkeen Vimpeli otti ottelusta vähitellen otteen, eikä Sotkamo saanut sisäpeliään enää kunnolla auki. Kun finaaliottelussa joukkue jää yhteen juoksuun ja neljään kolmostilanteeseen, silloin ongelma ei ole vain kotiutuksissa. Silloin peli jää jo ennen sitä vaihetta vajaaksi.

Ottelun ehkä tärkein tilastoluku on kolmostilanteet 14-4 Vimpelille. Ensimmäisessä finaalissa kolmostilanteet menivät tasan, mutta toisessa ottelussa ero oli selvä. Veto sai tilanteita jatkuvasti enemmän ja vei peliä useammin siihen vaiheeseen, missä otteluita ratkaistaan. Sotkamo jäi liian usein matkalle. Se sai kyllä yksittäisiä alkuja, mutta niistä ei syntynyt riittävän usein painetta Vedon ulkokentälle.

Vimpelin kärkilyönnit olivat 35/64 eli 54,7 prosenttia. Sotkamon vastaava luku oli 26/60 eli 43,3 prosenttia. Prosenttiero ei yksin kerro kaikkea, mutta kun siihen yhdistää kolmostilanteet, kuva on aika selvä. Veto sai rakennettua peliä pidemmälle. Sotkamo ei saanut.

Tämä näkyi erityisesti siinä, miten etenijöitä vietiin kakkoselta kolmoselle. KL/Y-taulukon 3%-sarakkeessa Vimpeli oli 9/13, Sotkamo 3/11. Se kertoo kärkilyöntien onnistumisista tuolla pesävälillä. RunnerMove-tilasto kertoo asian toisesta suunnasta. Vimpelin lyöjien aikana tapahtui 14 onnistunutta etenemistä kakkoselta kolmoselle, Sotkamolla vain 4. Veto sai pelin etenemään kolmoselle asti selvästi paremmin.

Vedon sisäpelin suurin nimi oli Elmeri Anttila. Hänen rivinsä oli finaaliotteluun vahva: yksi kunnari, kolme lyötyä, yksi tuotu ja tehot siis viisi. Kärkilyönnit olivat 7/11, ja kotiinpäin tulos oli kova 3→k 4/4. Anttila ei yksin tehnyt koko Vedon juoksumäärää, mutta hän oli ottelun selvä tehomies ja suurin yksittäinen ratkaisija sisäpelissä. Hänen onnistumisensa tuli juuri siihen hetkeen, joissa ottelun suunta kääntyi lopullisesti Vedolle.

Anttilan takana Veto sai tarpeeksi tukea muualtakin. Juho Heikkala oli kärkilyönneissä 4/5 ja kakkoselta kolmoselle puhdas 3/3. Se ei näkynyt tällä kertaa lyötyinä juoksuina, mutta näkyi pelin etenemisenä. Atte Kortehisto kärkilyönnit oli myös 4/5, Aleksi Lassila 4/6, Mikko Kanala 4/6 ja Mikko Vihriälä meni kentälle 3/4. Tämä oli taas sitä Vedon tuttua rakennetta. Yksi pelaaja voi nousta ottelun selväksi ratkaisijaksi, mutta ympärillä on monta pelaajaa, joiden kautta peli pysyy liikkeessä.

Myös Matias Rinta-aho löi yhden juoksun. Henri Puputti jäi tällä kertaa ilman lyötyjä, ja kotiutuspuolella hänen rivinsä oli vaisu. Puputti oli K%-sarakkeessa 0/4 ja Rinta-aho 1/4, eli kaksikko onnistui kotiutuksissa yhteensä vain kerran kahdeksasta yrityksestä. Se tekee Vedon voitosta omalla tavallaan vielä vahvemman. Jos joukkue hakee Hiukasta puhtaan 0-2-voiton ottelussa, jossa kaikki tutut kotiuttajat eivät ole parhaimmillaan, silloin joukkueen kokonaisuus toimii.

Sotkamon puolelta Kalle Kuosmanen pelasi hyvän sisäpelin. Hän oli kärkilyönneissä 7/8 ja toi Sotkamon ainoan juoksun. Aleksanteri Huotari oli kentällemenossa puhdas 4/4, ja Elmeri Purmonen onnistui k→1-tilanteissa 4/6. Näistä Sotkamo sai alkuja, mutta peli ei jatkunut riittävän pitkälle. Kun kolmostilanteita tulee koko ottelussa vain neljä, kotiuttajille ei yksinkertaisesti synny tarpeeksi työmaata.

Sotkamon ainoan juoksun löi Aapo Hiltunen. Hänen kokonaisrivinsä oli 2/7, ja kotiutuspuolella 1/2. Ensimmäisessä finaalissa Roope Korhonen oli Sotkamon näkyvin kolmella lyödyllä juoksulla. Toisessa finaalissa hänelle tuli vain yksi kotiutusyritys. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi saanut jatkuvasti paikkoja ja epäonnistunut niissä. Isompi asia oli se, ettei Sotkamo saanut sisäpeliään tarpeeksi usein siihen vaiheeseen, missä Korhonen olisi päässyt yrittämään ratkaisua.

Vedon ulkopeli ansaitsee tässä ottelussa ison osan huomiosta. Tilastoissa se näkyy Sotkamon neljänä kolmostilanteena ja yhtenä juoksuna, mutta katsomoon se näkyi vielä selvemmin pelin rytmissä. Ville Soini vei peliä välillä niin nopeasti eteenpäin, että Sotkamon sisäpeli ei ehtinyt oikein saada omaa rauhaa. Syöttö nousi ilmaan, peli jatkui, ja ulkokenttä oli koko ajan hereillä. Sitten välillä Soini rauhoitti, heitteli ja rikkoi rytmiä juuri sen verran, ettei Sotkamo saanut samaa hengitystä päälle. Se on lukkaripeliä, joka ei näy tilastoissa suoraan, mutta näkyy vastustajan vaikeutena rakentaa tilanteita.

Eikä tämä ollut vain lukkarin peliä. Vedon ulkokenttä oli kokonaisuutena vahva. Kun Sotkamo jäi neljään kolmostilanteeseen, se ei synny pelkästään vastustajan huonoudesta. Se syntyy myös siitä, että ulkona ollaan oikeissa paikoissa, tehdään perussuoritukset varmasti ja pidetään peli sellaisessa rytmissä, jossa sisäjoukkue joutuu koko ajan vähän ahtaalle. Tällä kertaa Veto onnistui siinä erinomaisesti.

Sotkamon ulkopeliä ei silti pidä vähätellä. Siellä oli paljon hyviä suorituksia, ja Kalle Kuosmanen oli vahva myös ulkona. Veto sai 14 kolmostilannetta, mutta peli ei silti ollut mikään jatkuva juoksujuhla. Sotkamo piti monta tilannetta kiinni ja teki Vedon kotiuttamisesta vaikeaa. Juuri siksi Anttilan onnistumiset nousivat niin suureen arvoon. Kun tilaa ei annettu helpolla, iso lyönti painoi vielä enemmän.

RunnerMove-tilasto tiivistää ottelun suunnan hyvin. Vimpeli sai lyöjien aikana 21 etenemistä ykköseltä kakkoselle, 14 etenemistä kakkoselta kolmoselle ja 4 etenemistä kolmoselta kotiin, ja siihen päälle tuli Anttilan kunnari. Sotkamon vastaavat luvut olivat 13, 4 ja 1. Tuossa näkyy ero aika karusti. Veto vei peliä eteenpäin useammin ja pidemmälle. Sotkamo jäi liian usein vaiheeseen, jossa tilanteen rakentaminen katkesi ennen todellista kotiutusuhkaa.

Haavojen määrä tukee samaa kuvaa. Vimpelille tuli 23 haavaa, Sotkamolle 31. Sotkamon sisäpeli katkesi usein ennen kuin siitä ehti syntyä kunnollista painetta. Veto ei pelannut sisällä mitään virheetöntä ottelua, mutta se sai katkoksista huolimatta rakennettua tilanteita uudelleen ja vei niitä pidemmälle.

Tämä ottelu oli jatkumoa sille, mitä Veto on tehnyt koko kesän. Se ei aina näytä murskaavalta, eikä peli ole joka hetki täydellistä. Mutta Veto pelaa omaa kaavaansa loppuun asti. Puolivälierissä Pattijokea vastaan ottelut kääntyivät Vedolle. Välierissä Mansea vastaan sama asia nähtiin useamman kerran. Vastustaja oli mukana, välillä hyvinkin mukana, mutta ratkaisuhetkillä Veto teki tarvittavat suoritukset. Ensimmäisessä finaalissa sama tapahtui pienillä marginaaleilla. Toisessa finaalissa Veto oli jo selvästi parempi niissä asioissa, joilla ottelu voitetaan.

Tuurista voidaan aina puhua yksittäisen pompun tai yksittäisen tilanteen kohdalla. Hyvälle joukkueelle käy usein niinkin, että pallo pomppii oikeaan suuntaan oikealla hetkellä. Mutta koko kesän mittaista voittamista ei selitetä tuurilla. Vimpelin Veto on hävinnyt koko kesänä vain viisi ottelua. Sellainen saldo ei synny sillä, että joukkue olisi jatkuvasti vastustajaa huonompi ja vain jotenkin selviytyisi. Se syntyy sitkeydellä, rutiinilla ja sillä, että joukkue tekee voittavia suorituksia silloin, kun peliä ratkaistaan.

Toinen finaali oli siitä hyvä esimerkki. Veto ei tarvinnut kymmentä juoksua eikä jatkuvaa lyöntijuhlaa. Se tarvitsi vahvan ulkopelin, riittävästi tilanteita ja yhden ison sisäpelin ratkaisijan. Anttila nousi siihen rooliin, muut rakensivat ympärille tarpeeksi, ja Sotkamo jäi kotikentällään yhteen juoksuun.

Finaalisarja on nyt 2–0 Vimpelille. Se ei vielä ratkaise mestaruutta, mutta asettaa Sotkamon todella vaikeaan paikkaan. Jymyn pitää seuraavaksi löytää keino kääntää sarjan suunta, eikä se ole helppo tehtävä joukkuetta vastaan, joka on osoittanut pystyvänsä voittamaan sekä tiukan yhden juoksun väännön että selvemmän hallintaottelun. Käsittääkseni miesten Superpesiksen finaaleissa ei ole kertaakaan noustu mestariksi kahden ensimmäisen finaalitappion jälkeen. Se kertoo aika hyvin, minkä kokoluokan vuori Sotkamolla on nyt kiivettävänään.

Ensimmäisen finaalin jälkeen voitiin vielä keskustella siitä, miltä peli näytti ja kumpi oli kenenkin mielestä parempi. Toisen finaalin jälkeen kenttä antoi selvemmän vastauksen. Sotkamo oli kunnolla mukana ottelun alussa, mutta sen jälkeen Vimpeli otti pelin hallintaansa. Se rakensi enemmän tilanteita, vei etenijöitä paremmin kolmoselle, piti Sotkamon kotiutuspaikat vähissä ja teki ne juoksut, jotka voittoon tarvittiin.

Veto ei voittanut tätä ottelua selittelemällä. Se voitti sen pelaamalla.

Ja tällä kertaa paremmuus näkyi myös numeroissa.

3. Finaali 18.9.2026
Vimpelin Veto – Sotkamon Jymy 2 - 0 (3-1, 3-1)

Mestaruus tuli tavalla, joka kuvasi koko Vedon kautta

Vimpelin Veto varmisti Suomen mestaruuden suoraan kolmessa finaalissa. Kolmas ottelu Saarikentällä päättyi Vedolle jaksoin 3-1 ja 3-1, eikä ratkaisevassa ottelussa enää tarvittu supervuoroa tai viimeisen hetken käännettä. Ensimmäinen finaali oli ollut hyvin tasainen, toinen jo selvästi Vedon hallinnassa ja kolmannessa ottelussa Sotkamo pystyi taas rakentamaan tilanteita, mutta Veto käytti omansa paremmin.

Tämän ottelun ehkä kiinnostavin tilasto on se, että molemmat joukkueet saivat 12 kolmostilannetta. Tilanteiden määrässä ei siis ollut mitään eroa. Silti Vimpeli teki kuusi juoksua ja Sotkamo kaksi. Siinä on aika pitkälle tämän ottelun ratkaisu.

Vimpelin kärkilyönnit olivat 33/61 eli 54,1 prosenttia, Sotkamon 32/66 eli 48,5 prosenttia. Ero ei prosentteina ole valtava, mutta kotiutuksissa se muuttui paljon suuremmaksi. Vedon K%-sarake oli 6/12, Sotkamon 2/10. Veto onnistui siis tekemään juoksun joka toisesta tilastoidusta kotiutusyrityksestään, Sotkamo vain kahdesta kymmenestä.

RunnerMove-tilasto kertoo saman asian toisella tavalla. Sotkamo sai lyöjien aikana jopa 21 etenemistä ykköseltä kakkoselle, Vimpeli 15. Kakkoselta kolmoselle molemmilla oli 12 etenemistä. Siihen asti Sotkamo pysyi Vedon tahdissa ja osittain meni jopa edellä. Mutta kun etenijä piti saada kotiin, luvut olivat Vimpelille 6-2. Kolmannessa finaalissa Sotkamon ongelma ei siis enää ollut ensisijaisesti tilanteiden tekeminen. Tilanteita tuli, mutta ne olisi pitänyt vielä muuttaa juoksuiksi.

Vedon onnistumiset jakautuivat jälleen leveälle. Henri Puputti löi kaksi juoksua, mutta muut neljä tulivat neljältä eri pelaajalta: Lauri Vihriälä, Mikko Kanala, Ville Soini ja Matias Rinta-aho löivät kukin yhden. Mestaruusottelun kuusi juoksua syntyivät siis viiden eri lyöjän mailasta. Se kertoo paljon siitä, miten vaikea Vetoa vastaan on puolustaa. Jos yksi kohta ei onnistu, seuraavasta voi tulla ratkaisu.

Tilanteiden rakentamisessa Elmeri Anttila pelasi lähes täydellisen ottelun. Hänen kärkilyöntirivinsä oli 6/6, ja kakkoselta kolmoselle hän onnistui kaikki viisi kertaa. Aleksi Lassila oli jälleen tärkeässä vaihtajan roolissa, 6/7, joista ykköseltä kakkoselle 6/7. Atte Kortehisto oli 4/5. Näiden pelaajien työ ei näy suoraan lyötyjen juoksujen määrässä, mutta ilman sitä kotiuttajille ei synny niitä paikkoja, joissa mestaruus lopulta ratkaistaan.

Myös tuotujen juoksujen jakauma kertoo pelin rakenteesta. Mikko Vihriälä toi kolme Vedon kuudesta juoksusta, ja Anttila, Lassila sekä Atte Kortehisto yhden kukin. Veto sai siis samat pelaajat liikkeelle ja kotiin, mutta ratkaisuja tuli useasta kohdasta lyöntijärjestystä.

Sotkamolla Aapo Hiltunen löi joukkueen molemmat juoksut. Hän sai kotiutusyrityksiä viisi ja onnistui kahdesti. Roope Korhonen sai tällä kertaa neljä kotiutusyritystä, mutta jäi ilman onnistumista. Tämä oli iso ero ensimmäiseen finaaliin, jossa Korhonen löi kolme juoksua. Kolmannessa pelissä Sotkamo kyllä sai hänelle paikkoja, mutta nyt Veto piti ne kiinni.

Juuri siinä Vedon ulkopeli ansaitsee taas paljon huomiota. Jos vastustaja rakentaa 12 kolmostilannetta mutta tekee niistä vain kaksi juoksua, kyse ei voi olla pelkästään siitä, että kotiuttajat sattuvat epäonnistumaan. Veto pelasi takatilanteet hyvin. Ville Soinin työ lukkarina, hänen tapansa vaihdella pelin rytmiä ja koko ulkokentän mukana eläminen tekivät kotiuttamisesta vaikeaa. Välillä peli etenee nopeasti, välillä tempo muuttuu, eikä sisäjoukkue pääse koko ajan pelaamaan omalla mukavuusalueellaan.

Tämä on ollut yksi tämän kauden Vedon isoista muutoksista myös omiin aiempiin vuosiin verrattuna. Veto tunnetaan helposti ensimmäisenä lyöntivoimaisesta sisäpelistään, mutta tämän kauden joukkue ei voittanut mestaruutta pelkästään lyömällä. Ulkopeli oli koko kauden ajan vahva osa kokonaisuutta. Finaaleissa se näkyi erityisesti siinä, kuinka vähän Sotkamo lopulta sai hyvistäkin tilanteistaan irti.

Sotkamon ulkopeliäkään ei voi sanoa huonoksi. Se piti Vedon kuudessa juoksussa ja sai pelin aikana paljon katkoja. Vedolle kertyi peräti 42 haavaa, mikä kertoo siitä, ettei sisäpeli kulkenut mitään suoraa tietä kohti juoksuja. Sotkamo pystyi katkaisemaan peliä paljon. Mutta Veto jaksoi rakentaa uudelleen. Se sai 12 kolmostilannetta ja teki kuusi juoksua siitä huolimatta, että peli katkesi välillä jatkuvasti.

Tässä näkyy oikeastaan koko Vedon kauden yksi tärkeä ominaisuus. Joukkue ei tarvitse täydellistä ottelua voittaakseen. Sen ei tarvitse onnistua jokaisessa vaihdossa eikä jokaisen kotiuttajan tarvitse osua. Se kestää huonoja hetkiä ja jatkaa samaa tekemistä. Jos yksi kärki ei toimi, toinen voi rakentaa tilanteen. Jos yksi kotiuttaja ei onnistu, seuraava voi onnistua. Ja ulkona joukkue pystyy pitämään pelin hallinnassa silloinkin, kun vastustaja saa tilanteita.

Sama kaava näkyi pudotuspeleissä alusta loppuun. Pattijokea vastaan Veto voitti puolivälierät 3-0. Mansea vastaan välierät 3-0. Sotkamoa vastaan finaalit 3-0. Yhdeksän pudotuspeliä ja yhdeksän voittoa. Kun siihen lisää sen, että Veto hävisi koko kauden aikana vain viisi ottelua 42:sta, mestaruuden taakse alkaa muodostua aika selkeä kokonaisuus.

Ensimmäisen finaalin jälkeen puhuttiin paljon siitä, oliko Sotkamo tappion hetkellä jopa parempi joukkue. Sen jälkeen Veto haki Hiukasta 2-0-voiton ja kolmannessa finaalissa se voitti jälleen molemmat jaksot 3-1. Kolmen ottelun sarjassa voidaan aina löytää yksittäisiä hetkiä, joissa toinen joukkue oli parempi, mutta mestaruus ratkaistaan kokonaisuudella. Siinä Veto oli vahvempi.

Eikä tätä mestaruutta voi selittää yksittäisellä pompulla, onnella tai yhdellä ratkaisijalla. Hyvälle joukkueelle tuurikin joskus hymyilee, mutta yhdeksää peräkkäistä pudotuspelivoittoa ja koko kauden viittä tappiota ei tehdä tuurilla. Ne tehdään sillä, että pelistä löytyy ratkaisu myös silloin, kun kaikki ei mene suunnitelman mukaan.

Kolmannessa finaalissa Veto ei ollut kaikessa Sotkamoa parempi. Tilanteita molemmat saivat saman verran, ja Sotkamo pystyi liikuttamaan etenijöitä pitkälle. Ratkaiseva ero tuli siinä viimeisessä vaiheessa. Veto teki kuusi juoksua, Sotkamo kaksi. Siinä kohtaa tilastot ja tulostaulu kertovat saman asian.

Vimpelin Veto on Suomen mestari 2026. Seitsemännen kerran seurahistoriassa.

Ja kun tätä kautta katsoo kokonaisuutena, mestaruus ei tullut yhdestä suuresta hetkestä. Se tuli koko kesän jatkuneesta sitkeydestä, leveästä sisäpelistä, vahvasta ulkopelistä ja siitä, että Veto teki ratkaisevissa paikoissa tarpeeksi usein sen yhden voittavan suorituksen enemmän.